Kilpailukyky syntyy yritysverkostosta, kiteyttää Sako Oy:n Kiväärit-liiketoiminnan hankintapäällikkö Heikki Taneli. Sakon yritysverkosto on jälleen saanut panna parastaan. Korona-aika veti Euroopan suurimman kiväärivalmistajan myynnin kymmenien prosenttien kasvuun. Vientivetoiset markkinat imaisevat kaiken, mitä valmistamaan ehditään.

– Sako on perinteisesti luottanut hankinnoissaan kotimaiseen valmistukseen. Koronan aikana lokaalin hankinnan merkitys on edelleen kasvanut. Lokaalius mahdollistaa lyhyet toimitusajat ja läheiset toimittajasuhteet, Heikki Taneli taustoittaa tekijöitä Sakon menestyksen takana.

Heikki Taneli tuli Sakon palvelukseen 7 vuotta sitten. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli kivääritehtaan laatupäällikkönä. Viimeiset pari vuotta hän on vastannut Kiväärit-liiketoiminnon strategisesta hankinnasta.

”Aseiden hienotarkkuus on automaation ja ihmisen yhteistyön tulos”

Sako valitsee kumppaninsa huolellisesti. Ne, joihin luotetaan, niiden kanssa kehitetään ja kehitytään. Taneli tietää kokemuksesta, että läheiset toimittajasuhteet ovat myös keino pienentää alihankinnan riskejä. Yhteistyökumppanien pitää ymmärtää koko valmistusketju. Ei riitä, että tuote on piirustusten mukainen – laatuvaatimus ulottuu myös visuaalisuuteen, ja sen Sakon kokeneet toimittajakumppanit tietävät ilman alleviivaamistakin.

– Sakon tuotteet ja osat ovat vaativia valmistettavia. Hienomekaniikan tarkkuusvaateet ovat sadasosa- ja tuhannesosamillejä; tarvitsemme Suomen parhaat hienomekaniikkatoimittajat.

YHTEINEN ARVOPOHJA

Sakon periaatteena on rakentaa toimittajayhteistyötä pitkällä tähtäimellä. Kantavia arvoja ovat luottamus, pitkäjänteisyys, läpinäkyvyys ja ratkaisujen kehittäminen. Tanelin mukaan Oku soveltuu Sakon toimittajaksi niin osaamisen, yrityskoon, koneiden ja laitteiden kuten tulevaisuuden investointienkin puolesta.

Sakon ja Okun yhteistyö käynnistyi jo 1980-luvulla. Oku tekee asiakkaalleen erilaisia metsästystuotteiden ja -varusteiden komponentteja sekä tarkkuustulkkeja. Laadunvarmistukseen tarvittavat tulkit edellyttävät erityisosaamista.

– Yhteistyömme on alusta lähtien ollut jatkuvaa, vaikka liikevaihdon suhteen olikin pieni notkahdus välissä. Viime aikoina tarjousten ja projektien aktiivisuus on taas kasvanut ja hyvää kehitystyötä on tehty yhdessä osien valmistettavuuden edelleen kehittämiseksi.

Valmistettavuuden arviointivaiheessa sakolaisten ja okulaisten yhteistyö on poikkiorganisatorista Sakon suunnittelusta ja hankinnasta Okun myyntiin ja menetelmäsuunnitteluun. Heikki Taneli mainitsee erikseen Okun palveluhenkisyyden.

100 VUODEN ETAPPI

Vuonna 2021 Sako näkyi toistuvasti mediassa, kun yhtiö juhli 100-vuotista historiaansa. Taival on ollut poikkeuksellisen kiinnostava ja monivaiheinen. Yhtiön historian lasketaan alkaneen kesällä 1919 Suojeluskuntain Yliesikunnan taisteluvälineosastosta.

Pikantti jakso sotien jälkeisessä ajassa koitti, kun Sako siirtyi Suomen Punaiselle Ristin omistukseen. Kiväärien sijasta tuotantolinjoilta valmistui mm. huulipuikon hylsyjä, kutomakoneita, kenkien yölestejä ja wc-kansia.

Yhtiöllä on ollut monia omistuskäänteitä. Nokian edeltäjäyhtiö Suomen Kaapelitehdas Oy osti Sakon vuonna 1962. Vuosikymmenen lopulla Kaapelitehdas ja Sako siirtyivät monialayhtiö Nokian omistukseen. Nokia myi osuutensa Sakosta vuonna 1999 Metsolle. Jo seuraavana vuonna Metso myi Sakon italialaiselle Berettalle. Berettan omistuksessa Sako toimii itsenäisesti ollen hyvä esimerkki siitä, että hyvä ulkomainen omistaja voi tuoda mukanaan merkittävän lisäarvon.

Sakon pääkonttori ja tehdas sijaitsevat Riihimäellä. Työntekijöitä on lähes 400. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 130 miljoonaa euroa. Sako valmisti ennätysmäiset lähes 140 000 kivääriä ja 16 miljoonaa patruunaa.

Heikki Tanelilta eivät työt strategisena hankintapäällikkönä lopu – uusia nimikkeitä riittää, mallisto kehittyy ja uusiutuu, asiakkaat vaativat uutta. Aseet kehittyvät teknisesti niin materiaalien, toimintavarmuuden kuin käsiteltävyydenkin osalta. Optiikka ja digitalisaatio ovat tätä päivää. Yksi ajan trendi on aseiden keventyminen. Aseiden hienotarkkuus on automaation ja ihmisen yhteistyön tulos.

Ajankohtaista

Oku mukana Alihankinta 2024-messuilla

Lue lisää
Blogi

Onko se meteoriitti?

Lue lisää