OKULLE MAAKUNNALLINEN VUODEN YRITYS -PALKINTO

Oku palkittiin Maakunnallisella Vuoden Yritys –palkinnolla. Pohjois-Karjalan Yrittäjät luovuttivat palkinnon Kolilla Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa lauantaina 23.11.2024.

 

– Okun Koneistuspalvelun menestyksen salaisuus on ollut määrätietoinen asiakaskeskeinen työ ja jatkuva toiminnan kehittäminen. Yritys on strategisesti hankkinut asiakkaita vaativilta toimialoilta sekä koti- että ulkomaanmarkkinoilta. Hyvään tulokseen vaaditaan monenlaista osaamista – rohkeutta tarttua haasteisiin, osaavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa, kykyä investoida sekä hyvää yhteistyöverkostoa ja toimintaympäristöä, perusteli Pohjois-Karjalan Yrittäjät palkinnon myöntämistä.

 

Okun toimitusjohtaja Päivi Kettunen näkee palkinnon merkittävänä tunnustuksena yrityksen pitkäjänteiselle ja jatkuvalle kehitystyölle:

– Asiakkaidemme monipuolisuus eri toimialoilta on meille strateginen valinta. Olemme kiitollisia siitä, että saamme haastavia ja vaativia toimeksiantoja, jotka kehittävät osaamistamme. Korkeat tuote- ja toiminnanlaatuvaatimukset pitävät meidät jatkuvan kehitystyön tiellä ja auttavat meitä valitsemaan aina uusia kehitystavoitteita sekä parantamaan prosessiamme. Toimintamme on asiakaskeskeistä; tavoitteena on olla tärkeä ja merkittävä yhteistyökumppani ja asiakkaan liiketoimintaan sekä tuotteen kilpailukykyisyyteen lisäarvoa tuottava toimija.

 

Kettunen korostaa myös henkilöstön merkitystä yrityksen menestykselle:

– Meillä on erittäin osaava, ammattitaitoinen, asiakas- ja laatukeskeinen henkilökunta, joka mahdollistaa tavoitteiden saavuttamisen. Nyt saatu tunnustus on kaikkien Okulaisten yhteinen saavutus. Olemme syvästi otettuja sekä kiitollisia Maakunnallinen Vuoden Yritys -palkinnosta. Matkamme jatkuu, ja haluamme olla luottamuksen arvoisia myös tulevaisuudessa.

 

Pohjois-Karjalan Yrittäjien Maakunnan Vuoden Yritys -palkinto jaettiin nyt 46. kerran. Tunnustuksen tarkoituksena on pyrkiä lisäämään yrittäjyyden nauttimaa arvostusta yhteiskunnassamme, samalla osoittaen, mikä merkitys oma-aloitteisilla, luovilla ja taloudellisia riskejä ottavilla yrittäjillä on maamme talouselämän terveessä kasvussa ja kansakuntamme hyvinvoinnin rakentamisessa.

 

Lisätiedot:

Okun Koneistuspalvelu Oy

Jarmo Eklund
myyntijohtaja
050 196 710
jarmo.eklund@oku.fi

 

Okun Koneistuspalvelu Oy on hienomekaniikan ja tarkkuustyöstön erikoiskoneistamo. Okun valmistamia tarkkuusosia hyödynnetään kaivosten uumenista avaruuteen sekä kotimaassa että maailmalla. Perheyhtiö on perustettu vuonna 1978. Tuotantolaitokset sijaitsevat Itä-Suomessa Outokummussa. Kahdessa tehtaassa on lähes 60 työstökonetta ja yritys hyödyntää modernia automatisoitua teknologiaa. Oku työllistää n. 40 henkilöä. Yhtiön liikevaihto on noin 6,2 milj. euroa (2023). www.oku.fi

Ajankohtaista

Tiedote: EU-rahoitteinen kehityshanke

Lue lisää
Ajankohtaista

Oku mukana Alihankinta 2025-messuilla

Lue lisää