Millog Oy – Puolustusvoimien strateginen kumppani

Emme osta tuotetta tai kappalemääriä. Ostamme alansa huippua edustavan yhteistyökumppanin osaamista, Millog Oy:n ostaja Sakari Kettunen kiteyttää tilannekuvan yhteistyöstä Okun Koneistuspalvelun kanssa.

Suomalainen Millog Oy ylläpitää Suomen Puolustusvoimien maa- ja merivoimien kalustoa sekä ilmavoimien valvontajärjestelmiä. Ydinosaamista on teknisen kaluston ja järjestelmien kokonaisvaltainen huolto- ja kunnossapito niin normaali- kuin poikkeusoloissakin. Suomen ja suomalaisten turvallisuuden palvelijana Millog huolehtii myös siviilitoimialoista, joilla on liityntäpinta valtakunnalliseen turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen. Yhtiö työllistää noin tuhat henkilöä kaikkiaan 22 paikkakunnalla.

Konkreettisesti työssä kyse on muun muassa määräaikaishuolloista, järjestelmäasennuksista ja -testauksista, varaosista, varastoinnista ja logistiikasta, materiaalien kierrätyksestä sekä arkaluontoisen materiaalin tuhoamisesta sekä elinjaksosuunnittelusta ja -päivityksistä.

”Paljon painoarvoa on myös sillä, miten toimitaan silloin, jos eteen tulee jotakin ongelmia”

Oiva esimerkki elinjaksopäivityksestä on Puolustusvoimien tilaama RK62-rynnäkkökiväärien modernisointi. Yli 50 vuotta jalkaväen aseistuksen selkärankana palvellutta rynnäkkökivääriä on luonnehdittu taistelijan keskeiseksi työkaluksi ja henkivakuutukseksi.

Taistelijan työkaluun kaivattiin uusia ominaisuuksia, kuten tulenaloitusnopeutta, taistelukykyä pimeässä sekä entistä parempaa käyttöergonomiaa. Vuonna 2016 käynnistynyt modernisointiprojekti vietiin läpi noin kolmessa vuodessa. Aseisiin tehtyjen parannusten ansiosta rynnäkkökiväärien käyttöikä pidentyi pitkälle 2030-luvulle.

Yhteinen tavoite

Paljon vartijana Millogilla on joukko yhteistyökumppaneita, joista valtaosa on kotimaisia. Kumppaneista yksi on Okun Koneistuspalvelu, jonka osaamista tarvittiin myös rynnäkkökiväärien modernisoinnissa.

– Haluamme luoda luotettavia, oikeudenmukaisia ja kumpaakin osapuolta hyödyttäviä kumppanuuksia. Olennaista on se, että yhteistyökumppanimme toimintapa tukee meidän tarpeitamme, Millogin Sakari Kettunen linjaa.

Kettusen mainitsema ”tarpeiden tukeminen” konkretisoituu laatuun, tekniseen kyvykkyyteen, alihankinnan arvoketjun jatkuvaan kehittämiseen ja toimitusvarmuuteen. Vaateet ovat kovat, mutta eittämättä kumpaakin osapuolta hyödyttävät. Millog-kumppanuus on hienomekaniikan ja tarkkuustyöstön erikoiskoneistamolle kova referenssi.

– Okulla on muitakin asiakkaita, joilla on Millogin kanssa samantyyppisiä vaatimuksia. Yhteistyön ja kehittymisen kannalta on hyvä asia, että alihankinnan arvoketjun jatkuvassa kehitystyössä emme ole Okun ainoa kirittäjä.

Asiakastarpeita kuunnellen

Projektien lisäksi Millogin ja Okun yhteistyö kattaa myös vuosivaraosatoimitukset. Toimitukset ovat säännöllisen epäsäännöllisiä järjestelmistä ja vuosista riippuen. Reagointikykyä ja joustavuutta tarvitaan.

ISO 9001, ISO 14001, AQAP 2110 – Millog toimii laadunhallinta-, ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmien mukaisesti. Napakasti samassa linjassa on myös Oku, jolla on ISO 9001 -laatujärjestelmä ja joka noudattaa ISO 14001 -standardin, AQAP 2110 -standardin sekä EN 9100 -standardin vaatimuksia.

– Laadulla on hintansa, laatu on meille tärkeä asia. Paljon painoarvoa on myös sillä, miten toimitaan silloin, jos eteen tulee jotakin ongelmia.

Ostaja arvostaa myös sitä osaamista, jota Okulla on annettavana jo tuotteen suunnitteluvaiheessa ja valmistettavuutta arvioitaessa. Kettunen antaa tunnustusta myös Okun nykyaikaiselle konekannalle. Investointeja tehdään asiakastarpeita kuunnellen.

– Aloitin työni Millogin ostajana vuonna 2011. Okun kanssa yhteistä matkaa on tehty vuodesta 2013. Kun maailmanmenoa arvioi, niin valmiuden kehittämisessä riittää työtä tulevaisuudessakin.

Ajankohtaista

Oku mukana Alihankinta 2023-messuilla

Lue lisää
Blogi

Onko se meteoriitti?

Lue lisää