Uratarina

Ketteryys mansikkana kakun päällä

Jouni on vuoden 2022 alkupuolelta lähtien toiminut Okussa kehitysinsinöörinä. Aiemmin ison kansainvälisen organisaation palveluksessa työskennelleenä hän tietää, että organisaation monipolvisuus ja hierarkkisuus aiheuttaa ajoin hitautta. Okussa hän arvostaa ennen muuta sitä, että tekemisessä on ketteryyttä, päätöksenteossa tarvittavaa nopeutta. ”Juuri se on se mansikka.”

  • Palo metalliin syntyi yläasteen teknisen työn tunneilla
  • Tekniikan mekaanikon opinnot ammattikoulussa
  • Lukitusturvallisuuden yhtiössä asettajana, koneistajana, työkaluhuoltajana
  • Oppisopimuskoulutuksen kautta työkaluhiojaksi
  • Insinööriopintojen jälkeen työtä tuotannon suunnittelussa ja tuotekehityksessä
  • Vuonna 2021 aikalisä ja valinnan paikka – Okun eduksi

”Latu on auki, eikä horisontissa näy esteitä”, muotoilee Sorsa Okun näkymiä hienomekaniikan ja tarkkuustyöstön kansainvälisen luokan yhtiönä. Jo toimiessaan edellisessä työpaikassaan Sorsa seurasi Okun kehitysaskeleita.

”Äärimmäisen kiinnostavassa vaiheessa oleva yhtiö, joka pystyy tekemään tarvittaessa nopeitakin peliliikkeitä. Yhtiö on onnistunut vastaamaan vaativien asiakkaiden nopeaankin kysyntään.”

”Ilman mitään nokkimisjärjestystä Okussa jokainen henkilö tekee työtä asiakkaan parhaaksi”

Okun tuotantoinsinöörinä Jounin vastuulla ovat tuotannon päivittäiset huolinnat ja hankinnat sekä reklamaatioiden käsittely. Varsinaiseksi leipähampaakseen hän nimeää projektin, josta ulospäin ei hiiskuta. Okun kokonaisuutta Jouni arvostaa ennen muuta ketteryyden, välittömyyden ja osaamisen vuoksi.

”Ilman mitään nokkimisjärjestystä Okussa jokainen henkilö tekee työtä asiakkaan parhaaksi.”

Arvot valinnan vaakakupissa

Milloin on aika vaihtaa työpaikkaa? Moni miettii kysymystä, niin mietti Jounikin ennen Okulle siirtymistään. ”Tuli jonkinlainen pysähtyneisyyden olo – ehkä vähän mittakin täyteen.”

Muutokseen kannustavat myös uraohjauksen ammattilaiset silloin, kun työ ei enää mahdollista ammatillista kehittymistä tai tuntuu liian kuormittavalta. Muutos on mahdollisuus myös silloin, kun työn ja muun elämän yhteensovittaminen sakkaa.

Ennen Okulle tuloa Jouni oli jo valmistautunut lähtemään seuraavaan suuren yrityksen rekryhaastatteluun Tukholmaan. Varsinainen työ olisi sisältänyt viikoittaista ajamista Joensuusta Helsinkiin tai Tampereelle.

”Ajattelin asiaa uudemman kerran, että siihen kelkkaan en lähde – minulla on Joensuun seudulla perhe, talo ja mökki, kaikki olennainen. Paljon mielekkäämmältä tuntui ajatus liittyä Okun tiimiin, tuoda yhteiseen pöytään omat kokemuksensa tuotannon kehittämisestä.”

Avoinna olevat työpaikat

Nyt haemme erityisesti

CNC-koneistaja

Lue lisää
Aina avoinna

Hyvän tyypin paikka

Lue lisää
Ura Okun Koneistuspalvelulla

Työharjoittelu tai oppisopimuspaikka

Lue lisää